22.4.2018

Neljä kuukautta polkupuolikkaaseen

Heippa ja terveiset sairastuvalta! Kuluneella viikolla poika oli flunssassa ja kuumeessa, mä flunssassa ja mies oksennustaudissa. Nyt on kaikkensa antanut olotila ja toiveissa olisi hieman terveempi tuleva viikko.

Kuten olen jo aikasemmin kertonut, ensi kesänä on tavoitteena juosta polkupuolikas. Mutta en ole tainnut vielä paljastaa, missä ja milloin tämä tapahtuu. Eli koitos käydään aika tarkkaan neljän kuukauden kuluttua Rokualla, missä juostaan Rokua TrailRun. Mehän käytiin viime kesänä Rokualla vaeltamassa ja jo silloin mietin, että näitä polkuja olisi ihan mahtava juosta. Pääasiassa polut ovat tosi helppokulkuisia ja tasaisia mutta mäkisyyttä kuitenkin löytyy. Elokuun 19. päivä pääsen siis Rokualle myös juoksemaan!

Vaikka tavoite on asetettu, niin paljon on vielä tehtävää. Viime aikojen treenit ovat keskittyneet edelleen lihaskunnon vahvistamiseen eli salitreenejä on kaksi viikossa. Ja täytyy lisätä, että alkaa pikkuhiljaa tuntua, että salilla on ähisty! Taidan olla paremmassa "salikunnossa" kuin koskaan aikaisemmin. Kyllä kannatti ottaa PT! 

Juoksua olen testannut vähitellen ja se tuntuu nyt ihan hyvältä. Tosin pisin yhtämittaan juostu matka on edelleen reilu kilometri eli ei pitkästi puolikkaaseen! :D Mutta lihaskuntoon panostaminen on ehdottomasti kannattanut, sillä vaikka juoksutaukoa tuli puolitoista vuotta, niin juoksu sujui silti vahvasti!

Vähitellen olisi tarkoitus ehkä jättää toinen salitreeni viikosta pois ja alkaa keskittyä enemmän juoksuun. Matkaa pitäisi ehdottomasti alkaa kasvattaa, että jalat tottuisivat pidempikestoiseen juoksemiseen. En taida sen kummempia ohjelmia suunnitella vaan yritän juosta monipuolisesti. Aika paljon pojan nukkuminen vaikuttaa siihen, kuinka paljon jaksan treenata. Mäkitreenejä pitäisi alkaa harrastamaan, sen verran hyvin Rokuan mäet ovat muistissa. Onneksi Sankivaara on lähellä ja siltä löytyy mukavia mäkiä. Vauhdikkaampia juoksuja tulee varmasti Jetin kanssa, hitaampia lenkkejä puolestaan kävellessä.

Aikatavoitetta en ole asettanut. Tavoitteena on selvitä maaliin ja ehkä hieman nauttia matkanteosta. Tosin mies jo huolehti, että pitäisikö varata majoitus Rokualta, että pääsevät pojan kanssa kannustamaan. En sitten kysynyt, että kuinka kauan hän luulee minun matkalla viipyvän.

No niin, tavoite kirkkaana mielessä seuraavalle lenkille! Yritän raportoida edistymistä mutta jotenkin päivät vilahtavat ohitse tosi nopiasti. Olisi kiva kuulla, onko muita Rokualle tulijoita tai ensikertalaisia polkujuoksukisoihin menijöitä?

6.4.2018

Hiihtoloma Ylläksellä

Olen joskus todennut, että mun unelmaloma olisi sellainen, että voisin vain liikkua ja syödä. Ja nyt sellaisen sain. Äkäslompolossa tietenkin, missäpä muuallakaan!

Lomaan mahtui kaksi kokonaista päivää ladulla. Lisäksi tulo- ja lähtöpäivänä kerettiin käydä ottamassa pikkuhiet. Vaikka kahtena päivänä satoi lunta (tuntui uskomattomalta, että eletään jo huhtikuuta!) niin saatiin yhtenä päivänä nauttia täydellisestä tunturi-ilmasta, niinkuin paikalliset sanoi. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta eikä tuulta nimeksikään. Me hiihdettiin ja nautittiin ja poika nukkui ahkiossa aurinkolasit silmillä. 

Vuokrattiin tosiaan ahkio, jolla poikaa pystyi vetämään. Kokeiltiin vetoa sekä perinteisellä että luistelutyylillä ja molemmilla se onnistui. Perinteisellä oli kiva ja melko kevytkin vetää tasaisessa maastossa mutta ylämäkiä oli tosi tympeä tampata haarakäynnillä. Luistellen vetäminen nosti sykkeen helposti taivaisiin mutta ainakin mä tykkäsin luistella silloin, kun mäkiä oli enemmän. Ahkio oli loppujen lopuksi yllättävän kevyt vetää mutta jos vetäjiä olisi ollut vain yksi niin päivämatkat olisivat olleet huomattavasti lyhyempiä. Nyt saatettiin vaihtaa vetäjää ja toinen sai levähtää.

Oli hauska huomata, kuinka paljon poika sai hymyä osakseen urvottaessaan ahkiossa kädet kohti taivasta. Saatiin myös paljon kommentteja, että onpa hienoa, että lapsi oppii pienestä pitäen hiihtämään :D Moni myös kyseli, onko ahkiota raskas vetää. 

Päivät ulkona sujuivat pojan kanssa tosi helposti. Ajotettiin hiihtämiset päikkäriaikoihin ja pysähdykset syöntiaikoihin niin päivissä säilyi tuttua rytmiä. Pieni hiihtäjänalku oli innoissaan, kun tauoilla oli paljon ihmisiä ja uusia asioita ihmeteltäväksi. Jos ahkiossa ei heti tullut uni, niin takaa kuului hyväntuulista mölinää. Erinomaista reissuseuraa siis :)

Unelmaloman toisen vaatimuksen täytti majoitukseen kuuluvat aamupala ja illallainen. Oli kuulkaas mahtavaa tulla hiihtämästä, istua alas ja ruoka tuotiin pöytään.

Tässäpä pikaiset kuulumiset kotimatkalta! Pian päästään halaamaan Jetiä ja aloittamaan julmettu pyykkiurakka. Kiva olla kotona siis :)

Ainiin, kuvat jäi tosi vähiin tältä reissulta. Lapsen myötä rekvisiittaa on reissussa niin paljon, että jostain on karsittava ja kamera sai jäädä kotiin. Myöskään puhelimella ei tule kuvattua enää yhtä paljon kun tuntuu, että on koko ajan kädet täynnä tekemistä. Ehkä vielä joskus!

5.3.2018

Viikon liikkumiset vauva-arjessa

Raskausaikana mietin usein, kuinka aikaa omille treeneille löytyy minipätkän syntymän jälkeen. Nyt kun vauva-arkea on takana yli seitsemän kuukautta, niin voin todeta, että aikaa kyllä on - kunhan sen vain ottaa.

Vaunulenkit - parasta pk-treeniä ja ulkoilmaa!

Mulla on ollut syksystä asti PT, joka tekee mulle viikko-ohjelman. Ohjelma sisältää tällä hetkelle kaksi salitreeniä, yhden kevyen aerobisen treenin ja yhden kävelyn, joka sisältää lyhyitä juoksupätkiä. PT:n ohjelman treenien lisäksi tulee koiran ulkoilutusta vaunujen kanssa, vetolenkkejä, keskivartalon aktivointia ja kehonhuoltoa. 

Aikaa omille treeneille siis löytyy mutta lähteminen ei ole enää yhtä helppoa kuin ennen lasta. Ollaan otettu tavaksi käydä tuleva viikko läpi sunnuntai-iltana. Merkkaan PT:n treenit kalenteriin, jotta voidaan sumplia miehen kanssa niin, että pääsen niille ilman lasta ja koiraa. Miehen etätyöpäivät ovat ihania, kun silloin voin tehdä treenin jo päivällä päikkäriaikaan, jolloin ilta jää yhteiseen oleskeluun. Jos mies ei voi hoitaa lasta niin kiikutan pojan mummolaan. Ihan mahtavaa onkin mummola vartin ajomatkan päässä! Melkoista aikataulutetristähän tämä arki yhden lapsen, yhden koiran ja erityisesti yhden auton perheessä on mutta ihan toteutettavissa! Mutta katsotaanpa miltä viime viikko näytti!

Maanantai aloitettiin vaunukävelyllä pojan ja Jetin kanssa. Kovempien pakkasten aikaan ei olla päästy heti aamusta ulos mutta onneksi aurinko lämmittää jo niin, että viimeistään iltapäivällä päästään kävelylle. Äiti saa raitista ilmaa, poika nukkuu hyvät päikkärit ja Jeti saa haistella. Maanantain lenkillä nautittiin auringosta tunnin ja 5,8 km verran. Pojan iltapäiväpäikkäreiden aikaan tein lyhkäsesti keskivartaloharjotuksia ja venyttelin. Jos venyttelen päivällä pojan ollessa hereillä niin saan olla koko ajan vahdissa, ettei poika pure johtoja (sillä yhdellä hampaalla joka puhkesi tällä viikolla!) tai ui Jetin vesikupissa.
Anna namu!

Tiistaina mies oli etätöissä kotona, joten aamupäikkäreiden aikaan käytin Jetin lyhyellä vetolenkillä kicksparkilla. Iltapäiväksi vein pojan mummolaan hoitoon ja kävin salilla. Treeni kesti 45 minuuttia ja loppuverryttely jäi välistä kun huutava nälkä pakotti lopettamaan. Onneksi anoppilassa odotti valmis ruoka <3
Done! Äkkiä ruokaa!

Salin jälkeen on pohjaton nälkä. Kevyt iltapala kahden illallisen jälkeen.

Keskiviikkona käytiin taas vajaan tunnin vaunulenkillä. Illalla ohjelmassa oli 40 minuutin kävely johon sisältyi 5x100 m juoksua. Olen siis vihdoin päässyt takaisin juoksun pariin. Vaikka näin talvella ikävä juoksun pariin ei olekaan yhtä iso kuin keväällä ja syksyllä niin kyllähän se kivalta tuntuu juosta hyvin pitkästä aikaa. Vaikka edes lyhyitä pätkiä! Oltiin lenkillä poikkeukselliseti koko perhe liikenteessä, joten saatiin vaihdettua päivän kuulumiset. Mies hoiti iltapuuron ja mä venyttelin rauhassa.

Torstaina oli ohjelman mukaan lepopäivä eli käytiin tunnin kävelyllä Jetin ja pojan kanssa. Illalla tein lyhyesti keskivartaloharjotuksia.

Perjantain ohjelmassa oli kevyt treeni. Mies oli etätöissä, joten oltiin sovittu kaverin kanssa hiihtotreffit aamupäikkäreiden aikaan. Lenkin ajan satoi lunta, joten keli ei ollut kovin luistava eikä lenkki todellakaan ollut kevyt (keskisyke 166, maksimi 192). Hiihdettiin 1 h 20 min ja 14,4 km. Illalla käytin Jetin vetolenkillä kicksparkilla.

Lauantaiaamuna käytiin eka vauvauinnissa, jonka jälkeen mies ja poika tiputtivat mut salille ja lähtivät viettämään laatuaikaa Puuiloon ja Motonettiin. Tunnin treeni salilla, pikaiset venyttelyt ja kotiin lounaalle. Tankkauksen jälkeen lähdettiin koko perhe hiihtämään: Jeti veti mua ja mies kantoi pojan kantorinkassa. Testattiin naapurin tekemä yhdeksän kilometrin latu. Lenkki oli kevyt kun oli hyvä vetoapu ja puolessa välissä pidettiin veilä evästauko laavulla.
Talvi, suo ja Jeti - ihan parasta!

Sunnuntaina oli lepopäivä mutta ihan mahtava ilma houkutteli kävelylle. Käveltiin tunti ja tällä kertaa mä testasin kantorinkkaa. Lisäpaino tuntui jaloissa mutta muuten rinkkaa oli hyvä kantaa. Illalla vielä pikaisesti keskivartotreeniä ja viikko oli paketissa!

Kävely 4 h 35 min, 24,3 km
Sali 2 kertaa, 1 h 45 min
Hiihto 1 h 20 min, 14,4 km
Keskivartalon aktivointi 30 min
Venyttely 50 min

Vetolenkit kicksparkilla, 1h 10 min 9 km
Vetolenkki hiihtäen, 1 h 30 min, 9 km

2.2.2018

Kun aika loppuu

Meidän rakkaalla Sikulla aika loppui tammikuun viimeinen päivä 2018. Epilepsia vei iloisen ja leikkisän koiran, meidän ensimmäisen lapsen. Suru ja tuska ovat olleet osa elämää siitä lähtien. Itku tulee aina kun pienenkin asian Sikusta. Vaikka muistot aiheuttavat nyt tuskaa, haluan muistaa.

Sen kuinka meille tullessaan se meni auton alle piiloon ja sai öljytahrat niskaan. Kuinka me yhdessä tutustuttiin uuden kodin ympäristöön, käveltiin jo olemassa olevia polkuja ja muodostettiin omia. Kuinka käytiin ensimmäistä kertaa yhdessä juoksemassa. Kuinka se loikki kuin kauris päästessään irti. Kuinka innoissaan se oli nähdessään toisia koiria. Kuinka iloinen se oli, kun tultiin töistä kotiin ja haettiin se häkistä. Kuinka se laittoi aina maate, kun mentiin ostamaan vetovaljaita. Kuinka se lattialla maatessaan nosti toista jalkaa, jotta ohikulkija tajuasi rapsuttaa. Kuinka se tuli luokse ja antoi tassua, kun halusi hoitoa. Kuinka iloinen se oli, kun Jeti tuli meille. Kuinka paljon sen häntä näytti pulloharjalta lenkillä. Kuinka se kiipesi sohvalle viereen ja laittoi pään syliin.




Sen, kuinka se sai uuden talon tuntumaan kodilta. Kuinka sitä ei voinut vähempää kiinnostaa, että oltiin ostettu miehen kanssa sormukset ja aiottiin naimisiin. Kuinka eräänä marraskuun kurjana ilta juostiin loskassa molemmat nauttien. Kuinka morsiussaunani jälkeen se söi lauteilla olleita havuja. Kuinka ensimmäisenä jouluna se kävi juomassa kuusen jalustasta. Kuinka eräs kevätaamu lähdettiin kahdestaan hangille kävelemään. Kuinka autuaan tietämätön se oli kun iloittiin positiivisestä raskaustestistä. Kuinka se painoi pään kasvavaa vatsaa vasten. Kuinka se tuli viereen, kun imetin vastasyntynyttä.



Sen kuinka silitin sitä viimeisenä yönä ja yritin rauhoittaa sitä. Kuinka hukassa se oli kohtausten jälkeen. Kuinka nukutusaineen alkaessa vaikuttaa otin sen kiinni ja asetin lattialle. Kuinka silitin yhä uudestaan sen korvia, että muistaisin kuinka pehmeä karva niissä oli.

Sen kuinka tyhjältä talo tuntuu ilman Sikua. Kuinka tyhjältä minä tunnun ilman Sikua.

11.1.2018

Pitkästä aikaa!

Huh huh, kuinka aika juokseekaan! Kuin viikon lenkittämättä ollut siperianhusky! Koska edellisistä kuulumisista on niin pitkä aika, niin tässä sillisalaattisekametelisoppapostaus kuulumisia :)

Eilen mietittiin miehen kanssa, että ei ole enää kuin kolme kuukautta niin poika on ollut enemmän ulkomaailmassa kuin kohdussa. Ja vaikka raskausaika tuntui menevän nopeasti, niin voi pojat, kuinka nopeasti päivät vilahtavat nykyään. Vaikka mitään ihmeellistä tekemistä ei olisikaan niin vaipanvaihtoon, imetykseen ja yleiseen lapsen kehityksen ihmettelyyn saa helposti päivät kulumaan.
Kodinhoidon tuki?

Mummon ja vaarin koirat hoitaa

Äitikin on viime kerrasta kasvanut ja kehittynyt. Tai ainakin täyttänyt kolmekymmentä. Mutta kyllä jonkinlaista kehitystäkin on ollut havaittavissa. Olen syksyn treenannut noin parin viikon välein PT:n kanssa. Lisäksi olen saanut kotijumppaohjemat, joiden mukaan olen jumppaillut kotona kahdesti viikossa ja se on tuntunut ihan riittävältä. Ollaan keskitytty lapatukeen, pakaroiden aktivointiin sekä tietenkin syvien keskivartalon lihasten vahvistukseen. 

Nyt alkoi kuitenkin tuntua siltä, että kaipaan jo lisätehoja treeneihin, joten korvaan ainakin toisen kotijumpan salitreenillä. Eilen kävin ekaa kertaa yksin salilla. Kivaa kyllä oli (erityisen ihanaa oli, se, että mulla on valmis ohjelma, joten mun ei tarvi miettiä toistoja eikä painoja) mutta täytyy myöntää, että vähän piti huolehtia, kuinka isi ja poika kotona pärjäävät. No sain treenin tehtyä (ja jalat tärisemään) ja kotona vastassa oli vaunuissa nukkuva lapsi :)

Juoksemaan en ole vieläkään uskaltautunut mutta onneksi on kerrankin saatu oikea talvi ja hiihtokelit on olleet ihan mahtavat! Ja jos meiltä kuntosalille onkin matkaa ja reissussa menee se pari tuntia niin hiihtoladut on lähellä! Viisi minuttia autolla niin ollaan Oulun parhaiden latujen ääressä. Aerobinen kunto on huonontunut tosi paljon (ekalla hiihtolenkillä keskisykkeet huiteli 175 tienoilla :D) mutta onhan tässä vielä aikaa kesän puolikkaaseen...

Koirillekin kuuluu hyvää. Tai ainakin koirat kuuluvat hyvin. En tiedä, onko joku narttu kiimassa vai ulvovatko koirat muuteen vaan mutta meiän kylällä on raikunut viime päivinä. Vetolenkeillä on käyty myös, onneksi pääkallokelit jäivät taakse jo joulukuun alussa. Jeti menee edelleen kuin juna eteenpäin mutta Sikun vetointo on vaihtelevaa. Yleensä muiden koirien hajut kiinnostaa enemmät. Hihnalenkit on molempien kanssa aika rankkoja, kun koirat vetävät silloinkin. Mulla ei riitä voimat kovin pitkiin kävelylenkkeihin edes yhden koiran kanssa. Ja kyllä se suoraan sanottunu vituttaa, kun koira kiskoo koko ajan ja sinkoilee minne sattuu. Ei oo kovin rentouttavaa :( Yritin kouluttaa koiria  olemaan vetämättä mutta ei siitä mitään apua ollut. Vähän on epäonnistunut olo.

Joulun aikaan keksin kuitenkin yhden keinon väsyttää koirat. Hain lainaan karvapohjasukset, otin koirat juoksuvyöhön ja lähdin umpihankeen hiihtämään. Kyllä siinä jopa meidän ikiliikkujien vauhti hidastui, kun mönkivät ummella. Uskallettiin päästää koirat irti, kun hanki hidasti niin paljon. Toki eka lainattiin iskältä tutkapantaa ja varattiin taskun täyteen palvilihaa. Melko rauhallisia koiria oli useamman tunnin kahluun jälkeen. Myös poika oli mukana kantorepussa, joten meillä oli kiva koko perheen ulkoilupäivä.
Pieni retkeilijä nukkui koko matkan mutta heräsi tietenkin evästauon aikana

Jospa tässä ois hetkeksi kuulumisia! Muistakaahan nauttia talvesta!