11.1.2018

Pitkästä aikaa!

Huh huh, kuinka aika juokseekaan! Kuin viikon lenkittämättä ollut siperianhusky! Koska edellisistä kuulumisista on niin pitkä aika, niin tässä sillisalaattisekametelisoppapostaus kuulumisia :)

Eilen mietittiin miehen kanssa, että ei ole enää kuin kolme kuukautta niin poika on ollut enemmän ulkomaailmassa kuin kohdussa. Ja vaikka raskausaika tuntui menevän nopeasti, niin voi pojat, kuinka nopeasti päivät vilahtavat nykyään. Vaikka mitään ihmeellistä tekemistä ei olisikaan niin vaipanvaihtoon, imetykseen ja yleiseen lapsen kehityksen ihmettelyyn saa helposti päivät kulumaan.
Kodinhoidon tuki?

Mummon ja vaarin koirat hoitaa

Äitikin on viime kerrasta kasvanut ja kehittynyt. Tai ainakin täyttänyt kolmekymmentä. Mutta kyllä jonkinlaista kehitystäkin on ollut havaittavissa. Olen syksyn treenannut noin parin viikon välein PT:n kanssa. Lisäksi olen saanut kotijumppaohjemat, joiden mukaan olen jumppaillut kotona kahdesti viikossa ja se on tuntunut ihan riittävältä. Ollaan keskitytty lapatukeen, pakaroiden aktivointiin sekä tietenkin syvien keskivartalon lihasten vahvistukseen. 

Nyt alkoi kuitenkin tuntua siltä, että kaipaan jo lisätehoja treeneihin, joten korvaan ainakin toisen kotijumpan salitreenillä. Eilen kävin ekaa kertaa yksin salilla. Kivaa kyllä oli (erityisen ihanaa oli, se, että mulla on valmis ohjelma, joten mun ei tarvi miettiä toistoja eikä painoja) mutta täytyy myöntää, että vähän piti huolehtia, kuinka isi ja poika kotona pärjäävät. No sain treenin tehtyä (ja jalat tärisemään) ja kotona vastassa oli vaunuissa nukkuva lapsi :)

Juoksemaan en ole vieläkään uskaltautunut mutta onneksi on kerrankin saatu oikea talvi ja hiihtokelit on olleet ihan mahtavat! Ja jos meiltä kuntosalille onkin matkaa ja reissussa menee se pari tuntia niin hiihtoladut on lähellä! Viisi minuttia autolla niin ollaan Oulun parhaiden latujen ääressä. Aerobinen kunto on huonontunut tosi paljon (ekalla hiihtolenkillä keskisykkeet huiteli 175 tienoilla :D) mutta onhan tässä vielä aikaa kesän puolikkaaseen...

Koirillekin kuuluu hyvää. Tai ainakin koirat kuuluvat hyvin. En tiedä, onko joku narttu kiimassa vai ulvovatko koirat muuteen vaan mutta meiän kylällä on raikunut viime päivinä. Vetolenkeillä on käyty myös, onneksi pääkallokelit jäivät taakse jo joulukuun alussa. Jeti menee edelleen kuin juna eteenpäin mutta Sikun vetointo on vaihtelevaa. Yleensä muiden koirien hajut kiinnostaa enemmät. Hihnalenkit on molempien kanssa aika rankkoja, kun koirat vetävät silloinkin. Mulla ei riitä voimat kovin pitkiin kävelylenkkeihin edes yhden koiran kanssa. Ja kyllä se suoraan sanottunu vituttaa, kun koira kiskoo koko ajan ja sinkoilee minne sattuu. Ei oo kovin rentouttavaa :( Yritin kouluttaa koiria  olemaan vetämättä mutta ei siitä mitään apua ollut. Vähän on epäonnistunut olo.

Joulun aikaan keksin kuitenkin yhden keinon väsyttää koirat. Hain lainaan karvapohjasukset, otin koirat juoksuvyöhön ja lähdin umpihankeen hiihtämään. Kyllä siinä jopa meidän ikiliikkujien vauhti hidastui, kun mönkivät ummella. Uskallettiin päästää koirat irti, kun hanki hidasti niin paljon. Toki eka lainattiin iskältä tutkapantaa ja varattiin taskun täyteen palvilihaa. Melko rauhallisia koiria oli useamman tunnin kahluun jälkeen. Myös poika oli mukana kantorepussa, joten meillä oli kiva koko perheen ulkoilupäivä.
Pieni retkeilijä nukkui koko matkan mutta heräsi tietenkin evästauon aikana

Jospa tässä ois hetkeksi kuulumisia! Muistakaahan nauttia talvesta!

6.12.2017

Meidän tapa juhlia satavuotiasta Suomea

Ollaan reilu neljä kuukautta saatu nauttia elämästä meidän pienen aurinkoisen pojan kanssa. Kaikki on mennyt alusta asti tosi hyvin eikä meidän ole tarvinnut murehtia mitään ylimääräistä. Mutta tämä vanhemmuus on siitä ihmeellistä, että sitä alkaa murehtimaan kaikkia niitä, joilla asiat ei valitettavasti ole yhtä hyvin. Siksi me miehen kanssa haluttiin satavuotiaan Suomen kunniaksi tehdä jotain. 

Luin jokin aika sitten World Visionin äitiyspakkauksesta Keniaan ja asia kosketti minua. Olenhan vasta itsekin saanut oman äitiyspakkauksen mutta tämä kenialaisille äideille ja lapsille suunnattu pakkaus on suunniteltu varta vasten Kenian olosuhteisiin ja kulttuuriin sopivaksi. Tavoite on kuitenkin sama kuin suomalaisella vastineella alunperin: parantaa sekä äidin että lapsen mahdollisuuksia selviytyä hengissä. Kannattaa lukea tarkemmin tuosta äitiyspakkauksesta ja ostaa sellainen joululahjaksi vaikka tutulle äidille tai isovanhemmille!

Vaikka Suomessa lapsille asiat on pääsääntöisesti ihan mahtavasti, on meilläkin paljon parannettavaa. Eriarvoisuus lisääntyy ja vähävaraisten perheiden määrä kasvaa. Siksi haluttiin lahjoittaa rahaa Hope-yhdistykselle, joka auttaa vähävaraisia lapsiperheitä esimerkiksi mahdollistamalla lasten harrastuksia.

Täytyy sanoa, että kylläpä tuli hyvä mieli! Suosittelen kokeilemaan :) Nyt me jatketaan itsenäisyyspäivän viettoa perinteisemmällä tavalla eli leipomalla pipareita!

30.10.2017

Keskivartalon tilanne raskauden jälkeen

Kuten aikaisemmin kirjottelinkin, tämän hetken liikuntatavoite on saada keskivartalo ja lantionpohja vahvaksi raskauden ja synnytyksen jälkeen. Olin alun perin ilmottautunut synnyttäneille tarkoitettuun treeniryhmään mutta ilmottautuneita ei tullut tarpeeksi ja ryhmä peruuntui. Eka sapetti mutta sitten päätin otttaa itselleni puoleksi vuodeksi PT:n, joka on erikoistunut työskentelemään synnyttäneiden kanssa. Ja jo ekan tapaamisen jälkeen voin sanoa, että kyllä kannatti!

Ensimmäisellä tapaamisella keskivartalon tilanne ultrattiin ja lisäksi PT tunnusteli lihasten toimintaa. Tilanne oli ihan ok mutta parannettavaakin löytyi. Erkauman leveys on tällä hetkellä 1,6-2,6 cm ollen kapeimmillaan navan alapuolella ja leveimmillään rintalastan alapuolella. Synnyttäneillä alle 2 cm on jo hyvä tilanne eikä erkauma välttämättä koskaan palaudu ihan täydellisesti. Vaikka erkaumaa ei siis ihan hirveästi enää olekaan, on vatsalihasten välissä oleva jännesauma vielä löystynyt ja syvät vatsalihakset ovat heikot. Sainkin kotiläksyksi aktivoida syviä lihaksia ja "tiivistää" jännesaumaa. Olin jo aktivoinut poikittaista vatsalihasta sairaalasta saatujen ohjeiden mukaisesti mutta keskivartalon yläosa oli jäänyt huomioimatta. Varmasti osittain tästä syystä erkauma olikin yläosassa suurempi. Lopuksi vielä katsottiin puolieroja käsissä ja jaloissa, lantion asentoa ja lapatukea.

Tällä hetkellä keskivartalo on vielä liian heikko esimerkiksi juoksuun eli juoksu saa vieläkin odottaa vaikka se niin kivalta tuntuikin. Olen silti onnellinen, että erkauman ja keskivartalon tilanne on nyt tsekattu perinpohjin ettei liian nopeasta paluusta rankkoihin treeneihin aiheudu mitään vahinkoa. Jälkitarkastuksessa puolitoista kuukautta sitten lääkäri nimittäin antoi luvan jo pikkuhiljaa liikkua kuten ennen raskauttakin. Onneksi en niin tehnyt.

Olin niin fiiliksissä käynnin jälkeen! Ensinnäkin se, että sain tunnin ihan omaa aikaa ilman vauvaa (joka ei meinaa huolia tuttipulloa, joten äidin oma aika on suunniteltava tarkoin). Lisäksi oli ihanaa keskittyä tunnin ajan vain omaan napaan (kirjaimellisesti) eikä keneenkään muuhun. Mutta kaikkein huipuinta on, että pääsen taas liikkumaan! En malta odottaa seuraavaa treenikertaa!
Kolme vuotta sitten ei ollut erkaumasta tietoakaan

18.10.2017

Hyvä fiilis!

Vihdoinkin oma kroppa alkaa tuntumaan raskauden ja synnytyksen jäljiltä siltä, että se vois joskus vielä tuntua normaalilta! Välillä epätoivo on kolkutellut takaraivossa, että noinkohan sitä omaa olotilaa saa koskaan takas mutta nyt suunta on selvästi oikea ja fiilis on hyvä - jos ei suorastaan loistava!

Suurin syy tähän iloiseen olotilaan on epäilemättä se, että mä juoksin eilen viis kilometriä! No okei, hölkkäsin kävelypätkien välissä ja kävelyä oli suurin osa matkasta. Miten olinkaan kaivannut sitä tunnetta, kun hengästyy ja tulee hiki! Eikä pikkupätkien juokseminen ollut ollenkaan niin rankkaa kuin pelkäsin. Eli joo, se olin minä, kun hölkkäsin eilen hymy perseessä ja auringon kanssa kilpaa loistaen!
Jeti arvosti nopeutunutta lenkkivauhtia

Uskaltauduin juoksemaan, koska keskivartalosta alkaa löytyä jo tukea. Haluan kuitenkin pelata varman päälle ja siksi otin itselleni PT:n, joka on erikoistunut lantionpohja- ja keskivartaloasioihin. Tästä kirjottelen varmasti vielä lisää kunhan päästään alkuun.

Kaiken hyvän lisäksi rohkenin juoksuttamaan koiria läskipyörällä. Kun oma kroppa tuntui löysältä eikä kehonhallintaa ollut nimeksikään, en uskaltanut lähteä seikkailemaan. Olen nyt pari kertaa käynyt koirien kanssa pyöräilemässä ja onhan se tehnyt hyvää - niin koirille kuin mullekin. Koska karvakorvat voivat keksiä mitä tahansa, kuskin täytyy olla koko ajan hereillä. Siinä ei ehdi miettimään vauvaa eikä mitään muutakaan eli toimii erittäin hyvin päätä tyhjentävä treeninä. Pääsin vasta nyt ekaa kertaa testaamaan fatbikea ja onhan sillä mukava mennä. Pyörällä pääsee niin pehmeällä hiekkatiellä kuin soisemmallakin pätkällä. Erittäin hyvä ostos siis!
Sävy sävyyn! Märällä kelillä piti laittaa pleksit suojaamaan kuralta.


Mutta kaiken kruunaa tuo rakas ihmislapsi, joka on tällä viikolla alkanut juttelemaan. Tai ainakin mölisemään maailman söpöimmällä tavalla. Kyllä äiti on taas onnellinen :)

11.10.2017

Äitiyttä koko rahalla

Eilen oli päivä, kun sain äitiyttä ihan koko rahalla. Mies oli työreissussa, joten me oltiin poikien kanssa koko päivä keskenämme. Lähdin hyvillä mielin lenkittämään koiria, kun ajattelin, että nehän on väsyneitä kun on kolmena päivänä juoksutettu läskipyörällä. Noh, Jeti kiskoi koko lenkin ajan ja häkkiin päästyään alkoi jyrsimään koppia. 

Poika puolestaan heräsi heti kun vaunut pysähtyivät lenkin jälkeen. Olin elätellyt toiveita päiväunista mutta turhaan. Iltapäivällä ei ihmislapselle kelvannut kuin syli, puklua tuli kymmenen minuutin välein ja väsy painoi sekä äitiä että poikaa. Lopulta mentiin yliväsymyksen puolelle eli poika karjui pää punaisena, mikä sai koirat ulvomaan. Vesilasikin siinä kaatui. Ja sitten löysin Jetiltä punkin. Mies on meidän perheen ötökkävastaava (koska hyi!) mutta eihän se auttanut kuin soittaa äitille (koska äiti aina tietää, mitä pitää tehdä) ja kaivaa pinsetit esiin. Onneksi ällötys lähti irti eikä Jeti pistänyt pahasti hanttiin.

Tässä vaiheessa totesin, että päivä voi vain parantua ja onneksi niin tapahtuikin. Sain kylään vertaistukea, poika nukahti kantoreppuun ja koirat rauhoittuivat. Ja illalla muistin, että repussa on suklaata. Aaaah!

Eli mitä tästä opimme? Älä vaihda vaatteita turhan usein, koska seuraava puklusatsi on jo tulossa. Kantoreppu pelastaa, kun et jaksa enää kanniskella lasta sylissä. Älä lopeta valkosipulin antamista koirille ennen kuin maa on jäässä ja punkit varmasti kuolleita. Kun oikein ahdistaa, turvaudu vertaistukeen, mieluiten toiseen äitiin. Sillä kun itsellä vastustaa, helpottaa kummasti kun kuulee, että niin vastustaa muillakin. Ja jos hyvin käy, unohdat omat huolet ja väsymykset, kun kaivatte yhdessä vilkkaan kaksivuotiaan nenästä vessapaperia. Ja tärkein kaikista, pidä huoli että talosta löytyy suklaata. Kyllä se siitä.
Koska onhan ne ihania!